Kyllönen jatkoi voittokulkuaan!

Joni Kyllönen voitti ottelunsa Rovaniemellä käydyissä nyrkkeilyn salikilpailuissa 2.4.2011. Ottelussa kukistui Kemistä kotoisin oleva ja Steel Boxing seuraa edustava Jussi Johansson.Kyllönen lähti etukäteen sovitulla taktiikalla otteluun ja saavutti helpohkosti yliotteen Johanssonista jo heti ensierässä, pitäen vastustajansa kaukana kovilla suorilla.Ottelu Käytiin sarjassa D-51kg, vaikkakin molemmat nuoret miehet ovat C-junioreita. Valmentaja Matti Haapamäen kysyessä toisella erätauolla, että miten otteleminen sujuu? Kyllösen vastaus oli tyly, Aika nakki! Kolmannen erän jälkeen Kyllösen käsi nostettiin ylös voittajan merkiksi, tuomari äänin 3-0.

Setti Heikkinen hävisi oman ottelunsa tuomariäänin 2-1 samoissa kilpailuissa. Ottelussa oli vauhtia ja tilanteita, Aleksi Kiippa Rovaniemen Reippaasta lähti otteluun hurrikaanin tavoin ja sai punnerrettua Heikkisen kehäköysiin. Kiippa otti ottelun johdon nimiinsä alusta alkaen, rummuttaen voittoon tarvittavat pisteet.Setti yritti välistä lyödä omia pisteitä kiihtyvällä tahdilla loppuakohden, mutta Heikkisen loppurutistus ei riittänyt voittoon. Ottelu käytiin sarjassa B-juniorit 46kg

Päivän tulokset:

N 54 kg Lukkarila Saara RaNy – Riskilä Veera RoRe 3-0
B 60 kg Mommo Niila KEI – Männikkö Ville YRE RSC1
D 51 kg Kyllönen Joni KajKu – Johansson Jussi Steel Boxing 3-0
C 48 kg Johansson Oskar SWE – Huttunen Jussa LaLu 3-0
C 51 kg Lisko Jussi LaLu – Kellokangas Veli-Pekka Steel Boxing 3-0
B 46 kg Kiippa Aleksi RoRe – Heikkinen Setti KajKu 2-1
D 42 kg Abdulein Alex SWE – Moilanen Ville KEI 2-1
Y 75 kg Riekki Seppo ONS – Laukka Tomi Kempy K.O. Body
Y 75 kg Moilanen Ville RoRe – Pelkonen Teemu KemPy RSC2
Y 60 kg Hosseini Ali SWE – Jämsä Jukka-Pekka OKK 2-1
B 60 kg Mommo Niila KEI – Alili Berzat RoRe 3-0

Kommentit on suljettu.

Uutisia