Lentopallon junioritoiminta eloon yhteistyöllä!

Lentopallon junioritoiminta Kajaanissa keskittyy ensi syksystä lähtien Kuohun vastuulle. Yhteistyöprojektissa on myös taustahenkilöitä KaNMKY:stä ja Heinisuon Noususta. Myös seurajohto ja Lentopalloliitto ovat vahvasti tukemassa suunniteltua toimintaa.

Ensimmäinen ja ehkä suurin haaste, riittävän vastuujakajajoukon saaminen valmentajaryhmään on jo hyvällä mallilla. Mukaan on sitoutunut 16 vetäjää, jotka koulutetaan valmentajiksi lentopalloliitolta saatujen koulutuspakettien ja ohjauksen avulla. Kaikilla mukaan lähteneillä vetäjillä on vahva lajiosaamistausta valmiiksi hankittuna.

Koko valmentajaryhmä osallistuu toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Ryhmästä on muodostettu osakokonaisuuksia, joilla jokaisella on oma vastuualueensa. Ryhmät ovat rahoitus/hankintaryhmä, markkinointi/tiedotusryhmä sekä tilavaraus/koulutusryhmä.

Toiminnan suunnittelu jatkuu tällä hetkellä markkinoinnin, rahoituksen, koulutuksen ja tilakysymysten suunnittelun ja toteutuksen parissa.

Tarkoitus on luoda kajaanilaiseen lentopalloiluun tiivis lajikulttuuria ylläpitävä yhteisö. Toimintaa pyritään kehittämään pitkäjänteisesti. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että juniorijoukkueita kasvatetaan asteittain. Hyvän valmennuksen perusta on vetäjien hyvä koulutus/lajituntemus. Toivottavasti se on riittävä tae siitä, että lentopallo lajina alkaa kiinnostaa myös junioreita. Muutenhan laji ei vaadi isoja panostuksia.

Ensi syksynä on tarkoitus perustaa juniorijoukkueet nuorimpiin ikäluokkiin eli F-, E-, ja D-junioreihin. Ennen aloitusta syksyllä Kuohu järjestää aloitustapahtuman, jossa lentopalloon pääsee tutustumaan käytännössä.

Junioritoiminnasta ja valmentamisesta kiinnostuneet tiimityöskentelyyn sitoutuvat henkilöt voivat ottaa yhteyttä Jaakko Saariseen p. 050 3309325 tai Timo Poraseen p. 040 3443628.

Kommentit on suljettu.

Uutisia