RAW-voimanoston SM-kisat, Kankaanpää 23.-25.3.2012

Suomen kovimmat voimanostajat selvisivät viikonloppuna raw voimanostokisoissa, joissa tukea antavat penkkipaidat ja trikoot oli kielletty. Nostajien oli luotettava siis raakaan voimaan paremmuuden selvittämiseksi. Tulokset toki putosivat huomattavasti, mutta nostaminen oli silti varustekisoja komeamman näköistä, kun tiedettiin ettei vippaskonsteja käytetty ja kaikki olivat samalla viivalla. Kankaanpään kisat olivat Suomen voimanostoliiton historian suurimmat voimanostokisat ja myös Kajaanin Kuohusta siihen osallistui kaikkien aikojen suurin, kuuden hengen joukkue.

Kyllösen ennätysmurskajaiset, osa 2

Kisojen aloituspäivänä perjantain aamukisassa urakkansa aloitti jo Kuusamossa ennätykset uuteen uskoon laittanut Toivo Kyllönen. Topi sai kilpailla sarjassa M60 +120kg yksin, mutta tuloksia ei olisi tarvinnut hävetä missään sarjassa. Etenkin kyykky kulki loistavasti ja kovasta tuomarilinjasta huolimatta Kyllönen kyykkäsi aamukisan ainoana 200kg. Penkkipuolella käsivaivojen kanssa edelleen painiva kuohulainen teki kuitenkin rawina hyvän 105kg:n tuloksen ja maastavedon 200kg:n suomenennätys kruunasi Topin kisan. Kun 505kg:n yhteistuloskin oli sarjan suomenennätys, paranteli EM-kisoihin valmistautuva Kyllönen ennätyksiä yhteensä 6 kertaa.

Antero Juntunen palasi mestaruuskantaan

Kuusamossa varuste-SM-kisoissa penkkipaidan kanssa tuskailleella Juntusella ei ollut rawina vaikeimmankaan lajinsa kanssa ongelmia. Kyykyssä viimeisellä ylös tuotu Suomenennätys 162,5kg antoi haastajille myrskyvaroituksen Antsan kunnosta. Kovana penkkimiehenä tunnettu Voitto Ahopelto meni penkin jälkeen 17,5kg:n turvin kärkeen, mutta Antero ei antanut moninkertaiselle kilpakumppanilleen vedossa mahdollisuuksia. Varman aloituksen jälkeen Kuohun kovin vetäjä nyppäsi 198kg:n suomenennätyksen kevyesti, eikä Ahopelto pystynyt vastaamaan epäonnistuttuaan 190kg:n yrityksellään. Antero kruunasi vielä mestaruutensa parantamalla suomenennätyksen 205 kiloon. Lopputulokseksi siis mestaruus 462,5kg:llä. Veteraanimestarit lähtevät yhdessä Tshekeissä heinäkuussa järjestettäviin voimanoston veteraanien EM-kisoihin, sillä myös Antsa on valittu joukkueeseen viime vuoden näyttöjen perusteella.

Ensikertalaisen yllätys jäi vajaaksi

Raw-kisoista innostunut Pentti Räisänen nosti kivenkovassa sarjassa M40 93kg, jossa mukana oli 8 kovaa nostajaa. Ensimmäinen laji oli Pentille vaikein, koska kyykkyä ei oltu vielä kauaa ehditty treenata. Raakavahva Räisänen kyykkäsi kuitenkin lähtökohtiin nähden hyvän 145kg:n tuloksen, jolla jäi tiiviistä kärkiryhmästä parikymmentä kiloa. Jos kyykyn kanssa Penalla vaikeuksia olikin, penkkispesialisti korjasi toisessa lajissa tehden koko porukan kovimman 150kg:n tuloksen. Vetoon lähdettiin takaa-ajoasemasta, mutta viimeisellä päästiin vetämään pronssista. Tankoon lastattu Räisäselle hurja 222,5kg olisi riittänyt mitaliin, mutta Suomussalmelainen haudankaivaja jätti raudat polviin. Tulokseksi maastavedossa toisella vedetty 190kg ja yhteistulos 485kg, jolla Pentti sijoittui vasta seitsemänneksi.

 Lauantain naistenpäivä

Toisena kisapäivänä vuorossa olivat naiset ja miesten avoin sarja. Lauantaipäivä oli järjestäjille hurja koetus, kun kisat kestivät aamuseitsemältä alkaneesta ensimmäisestä punnituksesta puolilleöin päättyneeseen viimeiseen maastavetoon ja palkintojenjakoon. Naisista mukana Kuohun väriä oli kantamassa Heidi Heikkinen, eikä kilpasisarkaan ihan vieras ollut, kun vastaan asettui samalla salilla treenaava Sotkamon Visan Helena Kvist. Kokenut arvokisanostaja Helena näytti heti ensimmäisestä kyykystä lähtien, kuka mestaruuden veisi. Heidi kuitenkin teki komean kisan parantaen yhteistulosennätyksensä 247,5kg:hen. Kvistin mestaruustulos oli 302,5kg.

Nuorta voimaa sunnuntaina

Kisan päätöspäivänä vauhdissa olivat juniorit, joista aamukisan ensimmäisessä ryhmässä Kuohun Olli Törrönen ja Peetu Heikkinen. Samassa sarjassa M17 74kg kisanneiden poikien ennakkoasetelmat olivat aika selvät. Olli ottaisi aloituksillaan hopeaa ja Peetu voisi huippupäivänä hätyytellä pronssimitalia. Pronssitaistelu kuitenkin hävittiin, kun viimeiseen kyykkyyn riskillä laitettu 107,5kg kaatui kriittisellä hetkellä eteen. Tulokseksi 95kg ja pronssi karkasi kolmenkymmenen kilon päähän. Törrösen kyykkytulokseksi tuli ennätyspaino 150kg ja myös hänellä sarjaa dominoiva Teemu Hällfors tavoittamattoman kaukana. Penkkitulokset olivat molemmilla pojilla perustekemistä. Tuloksiksi Peetulle 60kg ja Ollille 100kg. Maastavedossa pojat pääsivät taas loistamaan, kun molemmat tekivät omat ennätyksensä ja paransivat yhteistulosennätyksensä uusille sataluvuille. Peetu veti viimeisellään 145kg ja sai yhteistulokseksi tasan 300kg. Olli kruunasi SM-hopeansa 160kg:n vedolla ja kasasi yhteistulokseksi 410kg.

Kaikki tulokset

 

 

 

Kommentit on suljettu.

    Pikalinkit jaostojen alasivuille

    Tapahtumakalenteri

    Syyskuu  2022
    Ma Ti Ke To Pe La Su
       
      1 2 3 4
    5 6 7 8 9 10 11
    12 13 14 15 16 17 18
    19 20 21 22 23 24 25
    26 27 28 29 30