Hopeanyrkki-turnaus II

Kajaanin Kuohun nyrkkeilijät osallistuivat nyt toistamiseen järjestettyyn Hopeanyrkki turnaukseen Kemissä 30.11-1.12.2013. Sairastelut ja muut erinäiset syyt karsivat valitettavasti osallistujalistaa valitettavan pieneksi, Kuohun nyrkkeilijöistäkin vain kaksi pääsi osallistumaan turnaukseen, kuitenkin osallistujia oli Riihimäkeä, Kankaanpäätä ja Ruotsia myöden. Kajaanista reissussa oli nyrkkeilijät Mikko Leskinen ja Janne Eskelinen sekä valmentajana Matti Haapamäki.

Lauantaina debyytti ottelussa Mikko Leskinen Kajaanin Kuohusta kohtasi yleisen sarjan alle 81kg ottelussa myöskin nyrkkeilypuolella debyyttinsä tehneen Kemin oman pojan Jussi Pirttikankaan (Kemin Into). Pirttikangas on rutinoitunut ottelija potkunyrkkely, muay thai sekä vapaaottelupuolella voittaen mm. Suomen mestaruuden. Pirttikangas vei ottelun nimiinsä selvästi 3-0. ”Huomasi että Mikko jännitti ottelua todella paljon. Ei voi miehelle kuin hattua nostaa, lähti ottelemaan vaikka erinäisistä syistä vedoten olisi herkempi kaveri voinut perua ottelun. Mikko Taisteli loppuun saakka ja kyllä teki miehen työn kehässä.” Kertasi valmentaja Matti Haapamäki. Muita Kuohulaisia ei kehässä lauantaina ollut.

Hopeanyrkki 2013

Sunnuntaina Kuohun Janne Eskelinen otteli todellisen nyrkkeily kamppailun isolla k:lla. Vasta 14 vuotias Janne otteli itseään kaksi vuotta vanhemman Ruotsista ottelemaan tulleen Jimmy Söderlundin kanssa. ”Mielestäni ei ottelu mennyt kuten tulos tai kuva antaa ymmärtää. Kyllä Ruotsin poika kovasti tuli päälle muttei hän kyllä montaa selvää osumaa Janneen  ensimmäisen erän jälkeen saanut. Janne rupesi tekemään omaa nyrkkeilyään toisessa ja kolmannessa erässä vieden ne ja mielestäni olisi ansainnut koko ottelun itselleen.” Kertoi valmentaja Haapamäki.

Söderlund voitti ottelun kaikin tuomariäänin 3-0.

Kuohun nyrkkeilijät iskevät seuraavan kerran Kokkolassa 7.12.2013.

 

 

Lauantai 30.11 klo 18.00

Y 81 kg Jussi Pirttikangas KeI – Mikko Leskinen KajKu 3-0

Sunnuntai 1.12. klo klo 12.00

B 57 kg Jimmy Söderlund SWE – Janne Eskelinen KajKu 3-0

Kommentit on suljettu.

Uutisia