Lentopallojaosto vuoden 2013 lasten ja nuorten liikuttaja Kajaanissa!

Kajaanin kaupungin liikuntaneuvosto palkitsi liikuntakulttuurin alalla merkittävää työtä tehneitä tahoja ja menestyneitä urheilijoita. Kajaanin kaupungin liikuntastrategiassa otetaan huomioon koko elämänkaariajattelu painottuen ensisijaisesti lasten ja nuorten liikuntaan.

Kajaanin kokoisessa kaupungissa on monta vahvaa seuraa, jotka tekevät hyvää työtä lasten ja nuorten liikuntaharrastusten eteen.

On todella hienoa saada jaostollemme Kajaanin kaupungin tunnustus liikuntastrategian painopistealueelta. Lentopallojaostossamme toimii iso joukko aktiiveja junioritoiminnan eteen ja siitäkin syystä tunnustus on todella arvokas. Tunnustus koskettaa todellakin koko jaostoa. SM-kisojen järjestelyt kokosivat lähes koko jaoston kuin ison perheen onnistuneen tapahtuman toteuttajiksi. Samalla Kajaani sai myös paljon positiivista näkyvyyttä.

Erityiskiitos niille valmentajille, jotka uurastavat joka vuosi satoja tunteja kasvattaen ja ohjaten junioreitamme oikeaan suuntaan liikunnan avulla!

On hienoa huomata, että aktiivinen ja arvokas toiminta huomataan myös harjoitussalien ulkopuolella. Toivotaan, että tulevaisuudessakin pystymme tarjoamaan oman panoksemme yhtenä aktiivisena liikuttajana kaupungissamme. Tavoitteemme on jatkossakin tarjota liikuntaa vauvasta vaariin!

Elämänkaariajattelu on myös meidän liikuntastrategia!

Onnea Kajaanin Kuohun lentopallojaosto!

Kommentit on suljettu.

Uutisia