Veteraanivoimanostajilla loistopäivä Tampereella

M6083 mitalistitKajaanin Kuohua edustavat Antero Juntunen ja Toivo Kyllönen, sekä Sotkamon Visan Mikko Rusanen osallistuivat Tampereella järjestetyissä voimanoston SM-kisoihin sunnuntaina 1.3.2015. Kaikki Kainuulaisnostajat tekivät kovat tulokset ja sijoitukset olivat sen mukaiset. Aamukisassa lavalle nousivat Kuohlaiset, Antsa ja Topi.

Kisan alussa Antero valitteli huonovointisuutta ja kyykyt sujuivat nihkeästi. Kolmannella kyykätyn 205kg:n jälkeen Antsu sai kuitenkin tuntuvan johdon kilpakavereihin ja mestaruus vaikutti jo tässä vaiheessa koko lailla varmalta. Penkkipunnerrukseen lähtiessä olotila ei ollut parantunut ja niinpä Juntusen aloitus penkistä nousi epäpuhtaasti ja meni siten hylätyksi. Toisella tiukan taistelun jälkeen 100kg kuitenkin hyväksyttiin 2-1 ja kisa jatkui. Maastavetoon lähtiessä Anterolla oli jo lähes sadan kilon johto kilpailijoihin ja mestaruus sai sinetin jo aloitusraudalla. Huonovointisuus karisi viimeistään toisella vedolla, sillä Juntunen pyysi viimeiseen SE raudat 251kg ja kävi repimässä uudet Suomenennätykset taululle.

  • Antero Juntunen / -54 M60 83kg
  • Kyykky: 205kg
  • Penkki: 100kg
  • Maastaveto: 251kg (SE)
  • Yht 556kg

Topi ja Antero 1Toivo Kyllönen sai kisata rauhassa, sillä haastajat olivat jääneet kotiin ja hän oli yksin sarjassaan. Suomesta, eikä juuri maailmaltakaan, varteenotettavia haastajia juuri löydykkään, sillä Kyllönen hyökkäsi heti avauslajissa omissa nimissä olleiden Suomenennätysten kimppuun. Jalkakyykkyspesialisti paranteli kyykyn Suomenennätystä viimeisellä 245 kiloon, jonka jälkeen päästiin kokeilemaan, miten olkapää kestää penkkaamisen. Vuosia olkapäävammojen kanssa taistellut Kyllönen näytti, että vaivat alkavat olla voitettu ja penkkasi puhtaan sarjan ja tulokseksi 137,5kg. Maastavetoon lähtiessä laskeskeltiin, että 600kg yhteistulokseen tarvittaisiin 217,5kg. Aloituksella varmistetun tuloksen jälkeen hyökättiin siis uuden sataluvun kimppuun ja rautahan totteli! Näin yli 60 vuotias Kyllönen rikkoi 600kg yhteistuloksen, joka siis sarjan uusi Suomenennätys.

  • Toivo Kyllönen / -52 M60 120+kg
  • Kyykky: 245kg (SE)
  • Penkki: 137,5kg
  • Maastaveto: 217,5kg
  • Yht: 600kg (SE)

Sotkamon Visan Mikko Ronkainen kisasi myös hyvän kisan aivan ennätystensä tuntumaan ja oli maukkaassa hopeataistelussa vahvempi Vaasan Ölingiä lopulta 17,5kg. Mestaruuskaan ei ollut Visalaisella kaukana, mutta Joensuun Matti Reijonen oli vielä 15kg vahvempi.

Kaikki tulokset

Kommentit on suljettu.

Uutisia