Kuohun veteraanivoimailijat EM-kisoissa

Kajaanin kuohun Antero Juntunen ja Toivo Kyllönen edustivat Suomea ja kuohua 14.-18.7.2015 Tshekissä käydyissä voimanoston EM-kisoissa.

Antero kisasi toista vuotta masters-3 luokassa eli yli 60 vuotiaissa ja nyt vetospesialistilla oli mahdollisuus kisata yhteistulosmitalista. Kyykkyjen jälkeen asetelmat olivat hyvät, eikä kärki ollut kaukana. Penkiltä Antsu kuitenkin jäi liian paljon, eikä hän pystynyt paraatilajissaan, vedossa, korjaamaan tilannetta. Kyykyn tulos 210kg, penkin 110kg ja maastavedon 245kg toivat kuitenkin pronssia, pronssia, kultaa jaTopi ja Antero 1 yhteistulos 565kg pronssia.

Topi joutui lonkan tulehdustilan vuoksi jättämään klassisen MM-kotikisat väliin, mutta EM-kisoihin hän lähti taistelemaan vaivojen vähän hellitettyä. Kyykyssä Topi näytti jälleen olevansa yksi maailman kovimmista sarjassaan, kun puolikuntoisenakin lajin Euroopan mestaruus irtosi. Kyykyn jälkeen Kyllönen arveli pahimman olevan takana ja keskittyi rennosti penkkiin, joka oli vuosien olkapäävaivojen jälkeen alkanut kulkemaan. Vaan taas 120kg:n aloituksessa joku raksahti. Ensin fysioterapeutti arveli vain penkkipaidan revenneen, mutta kyllä se oli taas olkapää. Niinpä penkin tulos ja yhteistulos jäivät saamatta. Lajimitali maastavedossa oli kuitenkin vielä mahdollinen ja tiukan taktikoinnin jälkeen lajihopea tuli mavesta. Paljon jäi kuitenkin jossiteltavaa. Kyykyn tulokseksi jäi 230kg ja maastavedossa 217,5kg.

kaikki tulokset

Kommentit on suljettu.

Uutisia