Kamppailuareenan tuloksia

Kajaanissa raatihuoneentorilla 18.7.2015 olleessa Kamppailujen areena-tapahtumassa iskettiin kolme nyrkkeilyottelua, josta yksi oli näytösottelu.

Päivän ensimmäisessä kamppailussa Oulun Kehäkerhoa edustava Renata Latypova otteli näytösottelun Kuopion Riennon Elina Turusta vastaan sarjassa n-60kg. Ottelu oli kovatempoinen ja vauhdikas, jossa molemmat ottelijat iskivät tosissaan huolimatta näytösottelun statuksesta. Ottelua ei arvosteltu.

Päivän toisena otteluna kehään astelivat A-tytöt sarjassa AT-60kg, Krista Kovalainen Kajaanin Kuohusta ja Ella Heikkinen Kuopion Riennosta. Ottelu alkoi heti kovalla iskujenvaihdolla ja komennon otti sarjan AT-57 Suomen Mestari Krista Kovalainen. Kristan kiihdyttäessä vauhtiaan ottelun loppua kohden kovilla sarjoillaan tämän vuoden SM-3. Ella Heikkinen joutui myöntämään Kovalaisen paremmakseen tuomariäänin 3-0.

Päivän viimeisessä nyrkkeilyottelussa Kuohun oma poika Janne Eskelinen kohtasi jo vanhan arkkivihollisensa Oulun Tarmoa edustavan Aku Kannisen. Ensimmäisessä erässä Eskelinen piti Kannista kaukana suorillaan ja hyvällä liikkeellään aivan loppuhetkille asti, jolloin Kanninen sai ison vaihteen silmään ja rupesi hallitsemaan ottelua kovilla koukuillaan. Toinen ja kolmas erä meni selvästi Kanniselle ja Eskelinen joutui nöyrtymään nuoremmalleen tuomariäänin 3-0. Ottelu oteltiin Kannisen omassa sarjassa B-66kg.

Tilaisuudessa piti olla vielä yksi yleisen sarjan ottelu, jossa Kuohun miehet olisivat ottaneet toisistaan mittaa, mutta se jouduttiin valitettavasti perumaan sairastumisen takia.

 

Tulokset:
N 60 kg Elina Turunen KuRi – Renata Latypova OKK harj. ott.
TA 60 kg Krista Kovalainen KajKu – Ella Heikkinen KuRi 3-0
B66 kg Aku Kanninen OuTa – Janne Eskelinen KajKu 3-0

Kommentit on suljettu.

Uutisia