Voimanoston Syyskuun Power-Cup 2016

Voimanoston Syyskuun Power-Cup kisattiin tänä vuonna neljättä kertaa. Tänä vuonna kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Kajaani-Hallilla – aiemmin kisapaikkana on toiminut Ammattikoulun sali ja vienankadun voimailutila. Tämän vuoden kisoja ei oltaisi voitu pieneen salin nurkkaan viedä, sillä ilmottautuneita oli 45. Uutena kokeiluna kisat järjestettiin myös nyrkkeilyn Kajaani-Turnauksen kanssa saman aikaisesti ja niin Kajaani-hallissa kisaili yhteensä yli 100 yksilöurheilijaa viikonlopun aikana!

Kilpailussa palkittiin urheilijoita Wilksin pistein, jotka lasketaan kertomalla tehty tulos elopainokertoimella. Palkintoluokkia olivat juniori- nais- ja miesnostajat. Kaikista luokista parhaan nostajan nimi kaiverretaan lisäksi kiertopalkintoon ja hän saa pokaalin omakseen seuraaviin kisoihin asti.

Juniorien ykkönen jälleen Kivilahti

Alle 23 vuotiaiden juniorinostajien sarjassa mukana oli 15 nostajaa. Näistä ykköseksi nousi Harri Kivilahti, jonka isoveli Henry voitti juniorisarjan ensimmäisissä Power-Cup kisoissa vuonna 2013. Kakkos- ja kolmossijojen kohdalla jäi hieman jossiteltavaa, sillä virallisen IPF-taulukon mukaan Oulun Power Teamin Tenho Salo oli kakkonen 0,02 pisteen erolla Sotkamon Visan Leo Leppävuoreen. Suomen voimanostoliiton Excel-taulukko laskee pisteet ”tarkemmin” ja sen mukaan Leppävuori olisi ollut parempi 0,09 pisteen erolla Saloon. Palkinnot jaettiin virallisen taulukon mukaan, eli Salo oli kakkonen ja Leppävuori kolmas. Neljänneksi nosti Keski-Uudenmaan Voiman Henri Hakonen ja viidenneksi Napapiirin Voimailijoiden Aleksi Mäkinen, joka myös paransi sarjansa M17 83kg maastavedon Suomen Ennätystä 221kg:n.

Isäntäseura Kuohulta mukana oli kaksi junioria ensimmäisissä kisoissaan. Juha Äikäs nosti sarjassa M23 83kg ja teki kelpo tuloksen 412,5kg tehden puhtaan yhdeksän onnistuneen noston sarjan. Lassi Lappalainen nosti sarjassa M20 74kg ja kisasi viimeiseen vetoon asti jopa juniorien pyttykerhoon pääsystä. Valitettavasti yritys 200 kilosta epäonnistui ja Lassi jäi juniorien sarjassa seitsemänneksi. Molemmat Kuohulaiset rikkoivat sarjojensa tulosrajat ja lähtevät marraskuussa Lohjalla järjestettäviin juniorien SM-kisoihin.

  1. Harri Kivilahti OPT 397,72
  2. Tenho Salo OPT 376,28
  3. Leo Leppävuori So-Vi 376,26
  4. Henri Hakonen K-UV 360,75
  5. Aleksi Mäkinen NaVo 348,25

Naisten mestaruus Sotkamoon!

Naisnostajia mukaan oli ilmottautunut kuusi ja kun nuori Heidi Tiiro epäonnistui kyykkysuorituksissaan, kaikille nostajille oli pokaalit tiedossa. Mestaruudesta tiukiten kamppailivat Sotkamon Visan Riika Kemppainen ja Kuopion Painonnostajien Hanna Kuokkanen. Kärkikaksikko oli tasoissa ennen maastavedon aloittamista, mutta Sotkamon Kemppainen oli vedossa kovempi ja vei ykkössijan noin 4 pisteen erolla. Loput sijat ratkesivat selkeämmillä eroilla. Leena Vatanen oli Kiuruveden Urheilijoista oli kolmas, Mari Kukkonen Kiimingin Urheilijoista neljäs ja Kirsti Paloniemi Oulun Power Teamistä viides.

  1. Riikka Kemppainen So-Vi 363,09
  2. Hanna Kuokkanen KP 356,99
  3. Leena Vatanen KiurU 336,42
  4. Mari Kukkonen KiimU 314,51
  5. Kirsti Paloniemi OPT 259,23

Miesten kisa ratkesi vasta viimeisillä vedoilla

Miesten kisasta oli tilastojen valossa tulossa erittäin tasainen ja viime vuosia hallinneella Tero Seppäsellä oli useampiakin haastajia. OPT:n Mikko Ronkainen, KP:n Jyrki Koivisto ja NaVo:n Mikko Rautavirta ovat kukin sarjojensa kärkinostajia. Kyykkyjen jälkeen superissa nostanut Seppänen olikin jäljessä varsinkin Rautavirtaa, joka kyykkäsi 93kg sarjaan 270kg. Penkillä Seppälä oli kuningas 240 kilon suorituksellaan, jolla otettiin kärkipaikka. Takana asemiaan parantivat Koivisto ja ennen kaikkea Ronkainen, joka oli kärkiryhmän kevein nostaja. Maastavedon alkaessa Ronkainen ja Seppänen olivat karussa ja aloituksen perusteella näytti siltä, että voitto matkaisi Ouluun sillä Seppänen aloitti 15 kiloa pienemmällä raudalla kuin Ronkainen. Toisella nostolla Oulun miehellä oli mahdollisuus tehdä yhteistuloksen Suomen Ennätys sarjaansa ja kasvattaa pistejohtoaan Seppäseen. Yritys 300:sta kuitenkin epäonnistui ja Seppänen lähestyi onnistuessaan samassa raudassa. Ennen viimeistä kierrosta eroa oli 7 pistettä ja Seppänen oli kolmanteensa pyytänyt 320kg. Tämä riitti, sillä Ronkainen epäonnistui myös kolmannella yrityksellään ja Seppänen onnistui. Jännitystä riitti siis viimeiseen vetoon asti, mutta lopulta Tero Seppänen vei mestaruuden kolmantena peräkkäisenä vuotenal.

Mielenkiintoinen kamppaiu käytiin myös 93kg sarjassa Koiviston ja Rautavirran välillä, joka sekin ratkesi vasta viimeisellä vetokierroksella Rautavirran hyväksi. Joulukuussa saatanee revanssi tästä kamppailusta! Kisan viidenneksi nousi Kuopion Painonnostajien Tuomas Lukkari.

Kajaanin Kuohun nostajista kisassa SM-tulosrajaan oikeuttavan tuloksen tekivät Antero Juntunen ja Toivo Kyllönen.

  1. Tero Seppänen HauVo 475,64
  2. Mikko Ronkainen OPT 471,57
  3. Mikko Rautavirta NaVo 454,31
  4. Jyrki Koivisto KP 453,96
  5. Tuomas Lukkari KP 432,43

Kuva- ja videomateriaalia on tulossa tapahtuman facebook-sivulle

Kommentit on suljettu.

Uutisia