Kuohun C-poikien turnauksessa tavoite jäi saavuttamatta

Kotiturnauksessa c-poikien joukkue lähti tavoittelemaan paikkansa säilyttämistä ylemmässä I-divarin lohkossa. Edeltävien turnausten näyttöjen perusteella joukkueella odotukset olivat korkealla menestymisen suhteen.

Turnauksen avausvastustajaksi asettunut Järvi-Suomen Pallo oli kuitenkin tyly vieras ja löi Kuohun pojille luun kurkkuun erin 2-0. Kotijoukkueen alkuesitys turnauksessa oli uneliaan oloinen ja eräpisteet osoittivat vierailijan selkeän paremmuuden.

Toiseen otteluun lähdettäessä asetelma oli karu, mutta selkeä. Kuohun olisi lyötävä Vaasan Kiiston joukkue, jotta mahdollisuudet lohkotason säilyttämiseen olisivat olemassa. Ponnettoman ensimmäisen erän jälkeen Kuohun pojat ottivat toisen erän itselleen ja ottelu siirtyi kolmannen erän ratkaisuun. Nopeassa tahdissa kotijoukkue  oli tappioasetelmassa 9-3 eräpistein ja näytti, että vierailija marssii selkeään erä- ja otteluvoittoon. Lopun ryhdistäytyminen siivitti Kuohulaiset kirvelevään ja niukkaan 14-16 erä- sekä ottelutappioon.

Kahden tappion säveltämänä joukkue lähti taistelemaan Lapuan Virkiää vastaan viimeisessä ottelussa. Kyse oli enää kunniasta, sillä varmaa oli, että Kuohun joukkue siirtyisi seuraavaksi pelaamaan yhtä lohkotasoa alemmalle portaalle.

Panoksen merkitsemättömyys näkyi kummankin joukkueen suorituksissa, sillä kumpikin tiesi putoavansa yhtä lohkotasoa alemmaksi. Virkiä kuitenkin osoitti ensimmäisessä erässä pelimoraalinsa ja vei erän selkeästi nimiinsä Kuohun vasta heräillessä otteluun.

Toiseen erään lähdettäessä Kuohun pojat löivät seuraavan vaihteen silmään ja tekivät vastustajalle selväksi, että ottelu ei ollut vielä saanut ratkaisuaan.  Kolmannessa erässä Lapua oli kuitenkin askeleen verran edellä kotijoukkuetta ja erä kirjattiin Virkiän nimiin numeroin 11-15.

Tappioiden sävyttämästä turnauksesta huolimatta joukkue lähtee seuraavaksi taistelemaan nousupaikasta takaisin ylempään I-divarin lohkoon.

Kuohu I-divariin 2020 PPu

Turnauksen tulokset linkissä:

https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=vb2016n&sarja=PC&lohko=16

 

 

Kommentit on suljettu.

Uutisia