C-pojilla menestyksekäs kauden päätös

Oriveden sijoitusturnaus toi tullessaan tavoitteen mukaisen sijan 27 c-poikien SM-sarjassa. Kuohulaiset määräsivät sijoitusturnauksessa pelillisen suunnan sekä vauhdin ja veivät vastustajiaan mielensä mukaan.

Oriveden ja Koijärven pelivahvuudet nojasivat harvojen yksilöiden varaan, ja kajaanilaiset saivat otteluissaan luettua vastustajien kuviot sekä estivät tehokkaasti niiden käyttämisen.

Kuohun  parasta antia turnauksessa oli vahva torjuntapelaaminen, joka tuotti pisteitä tasaisesti erästä toiseen.

Kuohu voitti kummankin ottelun selvin numeroin 3-0. Turnausvoiton myötä sijoitus kuluvan kauden sarjassa oli 27.

Lentopallokausi jatkui sarjakauden jälkeen c- ja b-poikien aluejoukkueiden leirityksillä sekä b-poikien aluejoukkueiden SM-lopputurnauksella.

B-poikien lopputurnaukseen Kuohusta valittiin pelaamaan Arttu Karjalainen, Miikka Makkonen sekä Ari-Matti Puhakka.

Poikien edustama pohjoisen joukkue sijoittui turnauksessa yhdeksännelle sijalle. Hieno päänavaus b-poikien alujoukkuetoiminnassa kajaanilaisittain, sillä pojat ovat ensimmäisen vuoden edustusoikeudellisia ja Arttu oikeastaan vasta 2. vuoden c-ikäinen. Vuoden päästä on odotettavissa todellinen pohjoisen joukkueen esiinmarssi, kun kavereilla pelikovuus kehittyy.

C-pojilla leiritykset jatkuvat ja finaaliturnaus on edessä 15.-17.9 Joensuussa. Kuohun joukkueesta Arttu Karjalainen ja Niko-Matias Puhakka ovat mukana joukkueiden valintaleirityksissä.  Odotukset ovat korkealla siitä, että kaksikko on ratkomassa suomenmestaruutta pohjoisen joukkueelle syyskuussa.

Tästä on hyvä jatkaa kajaanilaisen poika- ja mieslentopallon kehittämistä tulevaisuudessa. Ja nyt sitten suunta kohti Poweria.

Kuohu I-divariin 2020 PPu

 

IMG_0904

Kommentit on suljettu.

Uutisia