Osuuskauppa Maakunta ja lentopallojaosto jatkavat yhteistyötään

Monen seuran liikuntastrategiassa tärkeänä painopisteenä on tänä päivänä lapset ja nuoret. Seurojen yksi tärkeimpiä tehtäviä on luoda mahdollisimman matala kynnys tulla mukaan toimintaan. Tästä huolimatta toiminnan laadusta ei saisi tinkiä. Keskipisteessä pitäisi aina olla juniorit ja heidän läheisensä. Tätä tehtävää pitää kaikkien toiminnassa olevien tahojen tukea kykyjensä mukaan.

Osuuskauppa Maakunta on ollut tukemassa toimintaamme lentopallon junioritoiminnan alusta asti. Vaikka todella paljon toimintaa toteutetaan vapaaehtoispohjalta, kasautuu kuluja siitä huolimatta. Suomi on pitkä maa ja etenkin matkakulut nousevat isoon rooliin sarjatoiminnan viritessä. Yhteistyökumppanin tuki muodostuu todella tärkeäksi tällöin. Tästäkin huolimatta rahoituspohjan hankitaan tarvitaan vielä paljon omaa talkootyön voimaa. Vain näin toimien säilytetään talouden tasapaino ja matala kynnys osallistumiseen.

On hienoa huomata, että yhteistyökumppani arvostaa myös sitä yhteisöllistä ja kasvatuksellista puolta, jota nimenomaan seuratoiminnassa pystytään luomaan. Se, että jo nuorena osallistutaan yhteisen toiminnan eteenpäin viemiseen, kasvattaa nuoristamme oma-aloitteisia aktiivisia henkilöitä myös tulevaisuuteen. Lisäksi turvallinen ohjattu liikunnallinen harrastus on isossa roolissa nuoren kasvaessa aikuisuuteen. Valmentajat ovat paljon vartijoina ohjatessaan nuoriamme!

Kajaanin Kuohun lentopallojaosto haluaa kiittää Osuuskauppa Maakuntaa ja toivoo pitkäjänteistä yhteistyötä myös tulevaisuuteen! Toivotaan, että pystymme tulevaisuudessakin toimimaan aktiivisena junioreitten liikuttajana!

Ohessa myös linkki Osuuskauppa Maakunnan facebook-sivustolle:

https://www.facebook.com/OsuuskauppaMaakunta

 

Kommentit on suljettu.

Uutisia