Veteraanien voimanoston SM-kisat, Kuusamo 25.-26.2.2012

Kuusamossa järjestettyihin kaksipäiväisiin veteraanien voimanoston SM-kisoihin osallistui kolme Kajaanin Kuohun urheilijaa. Lauantaina M40 120kg sarjassa seuraa edusti vuosikymmenen tauon jälkeen kisalavoille palannut Ari Heikkinen ja sunnuntaina M50 83kg sarjassa kisaava Antero Juntunen sekä ensimmäistä kertaa yli 60-vuotiaiden sarjassa +120kg Toivo Kyllönen.

Arskan paluu

Lauantain päiväkilpailussa nostanut Heikkinen oli treenannut hyvin ensimmäisiin veteraanikisohinsa ja se näkyi kyykystä lähtien. Tilastotulokset osoittivat, että kovassa sarjassa tarjolla oli ilman epäonnistumisia vain pronssimitali, joten Arska lähti tekemään omaa kisaa ja hyvää tulosta. Seitsemän onnistuneen noston sarja tuotti lopulta tulokseksi 617,5kg, josta lähdetään ensi vuonna parantamaan.

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Toisena kisapäivänä sunnuntaina kisasivat sitten yli 50 vuotiaat voimailijat. Toivo Kyllönen oli vuorossa heti aamukisassa ensimmäisissä ja vaikkei sarjaan +120kg ollut muita osanottajia ilmottautunut, oli Topilla kuitenkin paljon tavoiteltavaa kisassa. Ikäluokan Suomenennätykset nimittäin olivat tavoiteltavissa. ”Rekat” alkoivatkin paukkumaan heti ensimmäisestä kyykystä lähtien ja sarjan Suomenennätykseksi jäi tällä erää kolmannella kyykätty 240kg. Olkapäävaivojen takia penkin Suomenennätys jäi vielä odottamaan tulevia kisoja, mutta maastavedossa ennätysten paukuttaminen jatkui. Kaksi kertaa parantunut vetoennätys kirjattiin kisan jälkeen 235kg ja yhteistuloksen Suomenennätys 585kg. Hyvistä tuloksista rohkaistuneena Topi päätti osallistua heinäkuussa Tshekeissä järjestettäviin huru-ukkojen EM-kisoihin. ”Jos tämän olkapään saisi vähänkään parempaan kuntoon, siellä taisteltaisiin mestaruudesta!”, Topi tuumasi kisan jälkeen. Toisena Kuohulaisena sunnuntaina nostaneen Antero Juntusen piti kisata tiukasti mestaruudesta ja huikean 217,5kg:n ennätyskyykyn jälkeen kaikki näytti mahdolliselta. Penkin aloituspaino 110kg kuitenkin koitui Suomussalmelaisen kohtaloksi, kun takapuoli ei suostunut pysymään penkissä ja Suomussalmen vetokoneen kisa päättyi ennenaikaisesti.

Naapuriseuralta komeat kisat

Sotkamon Visa lähetti kisaan Kuohulaisia nuoremman joukkueen, kun kaikki Visalaiset kisasivat sarjassa M40 ja siten lauantaina. Nestori Jari Niskanen joutui tiukoille ja ratkaisi sarjan 105kg Suomenmestaruuden nimiinsä vasta viimeisellä maastavedolla 2,5kg:n turvin. Sarjassa +125kg kisannut Pasi Kähkönen oli kovassa sarjassa, jonka mestariksi noussut Ove Lehto paukutti huikean 1000kg:n yhteistuloksen. Pasi jäi hyvällä tuloksella pronssille. Mikko Rusanen kisasi loppuun asti sarjan 83kg pronssista, mutta joutui taipumaan ja jäi ennätystuloksellaan neljänneksi.

Kiitos Kuusamo

Kuusamon Erä-Veikot järjestivät viime vuoden tapaan hienot veteraanimittelöt. Järjestelyt toimivat, lämmittelypaikkoja oli riittävästi ja yleisöäkin oltiin saatu huokuteltua mukavasti paikalle. Lisäksi kisoja pystyi seuraamaan myös kotikatsomoista internetin kautta.

SM-kevät huipentuu  23.-25.3. järjestettäviin raw-voimanoston SM-kisoihin Kankaanpäähän. Kuohulta kolmipäiväiseen kisaan on lähdössä kuuden nostajan joukkue.

Kaikki tulokset

Sotkamon Visa

 

Kommentit on suljettu.

    Pikalinkit jaostojen alasivuille

    Tapahtumakalenteri

    Syyskuu  2022
    Ma Ti Ke To Pe La Su
       
      1 2 3 4
    5 6 7 8 9 10 11
    12 13 14 15 16 17 18
    19 20 21 22 23 24 25
    26 27 28 29 30