Veteraanien voimanoston EM-kisat, Tshekki 17.-21.7.2012

Toivo Kyllöselle kolme mitalia

Kajaanin Kuohun Toivo Kyllönen on saavuttanut voimanoston veteraanien EM-kisoissa sarjan M60 120+kg pronssia. Yhteistulospronssin lisäksi Kyllönen otti lajikultaa jalkakyykyssä tuloksella ja lajipronssin maastavedossa.

Kisan alkuasetelmat olivat jännittävän tasaiset. Tilastonikkarien laatimat tilastotulokset sijoittivat kaikki neljä osallistujaa viidenkymmenen kilon sisään. Kyllönen vei vahvimman lajinsa, jalkakyykyn, lajikullan viimeisellä 235kg:n kyykyllä.

Taistelu yhteistuloksen Euroopanmestaruudesta kilpistyi penkkipunnerrukseen, jossa olkapäävammoista toipuva Kyllönen jäi kilpakavereitaan liian paljon. Toisella punnerrettu 115kg kuitenkin piti Kuohulaisen mukana himmeämpien mitalien jahdissa.

EM-mitalien värit ja osoitteet selviteltiin jälleen viimeisessä lajissa, maastavedossa. Hopeataistelussa Topin mukana oli tiukimmin Tshekki Jindrich Petrik, jota Kyllönen johti yhteistuloksessa ennen vetoja kymmenellä kilolla. Petrik ohitti Suomalaisen toisella kierroksella viiden kilon turvin ja kun Kyllösen vastaus 230kg:sta jäi loppuasentoa vaille, matkasi hopeamitali Tshekkeihin. Sarjan mestariksi nosti Ruotsin Hans Ring.

Antero Juntuselle jälleen lajimitali

Suomussalmella asusteleva Kajaanin Kuohua edustava suunnittelumetsuri Antero Juntuselle Tshekin Pilsen on tuttu paikka. Sieltä hän on jo useissa veteraanien arvokisoissa metsästänyt mitaleita bravuurilajissaan maastavedossa. Tänä vuonna kotiin tuotavaksi tuli lajihopeaa.

Kovatasoisessa sarjassa M50 83kg kisaan lähti yhdeksän nostajaa. Juntusella tiedossa oli, että kavereita jäädään jälkeen varsinkin penkiltä sen verran, että yhteistulosmitalista ei kisassa tarvitsisi haaveilla. Kuitenkin Antsa kyykkäsi omalle tasolleen hyvin 210kg ja punnersi 112,5kg ja keskittyi tarkemmin viimeiseen lajiin.

Jo aloituspainoista pystyttiin näkemään, ettei vetomitali tulisi helpolla. Kolme miestä aloitti isommalla raudalla, mutta toisen nostokierroksen päätyttyä Kuohulainen oli hopeassa kiinni 250kg:lla. Kolmannen kierroksen korotus 252,5kg:hen olikin korkean luokan taktiikkaa, jolla turvattiin mitali. Lajimestaruuden vei tasatuloksella kevyempi Ranskan Regis Gautier.

Suomalaisten otteista voi tarkemmin lukea Suomen voimanostoliiton nettisivuilta www.suomenvoimanostoliitto.fi

Kaikki tulokset

 

 

Kommentit on suljettu.

Uutisia