Voimanoston juniorien SM-kisat, Ylitornio 27.1.2013

Voimailun SM-kisakausi alkoi Ylitorniolla varuste-voimanoston avoimen luokan ja juniorien SM-kisoilla. Aavasaksan kisa oli luonut hienot kulissit arvokisakaude avaukselle. Ainoastaan nostajat puuttuivat. Ylitorniolla nimittäin jatkui jo viime vuonna alkanut varustenostamisen suosion väheneminen ja nostajia oli siten varsin vaatimattomasti. Kajaanin Kuohua kisoissa edusti Olli Törrönen, jonka sarjassa M20 83kg oli onneksi osanottoa neljän urheilijan verran. Ollin kilpakavereina mitaleista taistelemassa oli Sotkamon Visan Ville Niskanen ja Pedro Björkstedt, sekä Oulun Tomi Lumijärvi.

Heti kisan aloituslajissa kyykyssä nähtiin, ettei tilastotuloksilla ollut minkäänlaista painoarvoa, sillä nuorukaiset kyykkäsivät kaikki ennätystuloksiaan. Kuohun Törrönen jäi 217,5kg:n ennätyskyykyllään kolmossijalle Lumijärven ja Björkstedtin taakse.

Penkkipunnerruksessa paremmuusjärjestys pysyi samana. Lumijärvi, Björkstedt, Törrönen ja Niskanen. Olli teki myös penkistä ennätystuloksen 117,5kg, mutta kärki karkasi yhä kauemmas. Maastavedon alkaessa Kuohulaisella oli 35kg:n ero kärjessä olevaan lumijärveen ja 17,5kg:n ero kakkosena olleeseen Björkstedtiin. Toisaalta Niskanen oli jo 40 kiloa mitalisijasta jääneenä.

Maastavedossa voimasuhteet kuitenkin muuttuivat radikaalisti, kun Lumijärven aloitusveto 190kg:sta näytti vaikealta. Kuohun Törrönen varmisti käytännössä 205kg:n aloituksellaan pronssimitalin ja hyökkäsi toisellaan Oululaisen heikompaa lajia vastaan. Huoltajan kanssa laskettiin, että painavamman Lumijärven kanssa tasatulokseen ja siten edelle päästäisiin 225kg:n vedolla, raudalla jota Olli ei ollut käyttänyt salillakaan tangossa. Niin kävi, että Lumijärvi epäonnistui 200kg:n yrityksessään ja Törrönen venyi upeasti vetäen ylivoimaiset painot nousten hopeaan kiinni. Viimeiselle kierrokselle korotusten kanssa taktikoinnin jälkeen Lumijärvi joutui yrittämään 205kg:tä, jonka epäonnistuttua päästiin juhlimaan hopeaa. Sotkamon Björkstedt oli päivän paras 22,5kg:n erolla muihin mitalimiehiin.

Kainuulaismenestyksen täydensivät Visan Krista Määttä ja Minna Piirainen mestaruuksillaan, sekä Pekka Tervo SM-pronssillaan. SM-kisakausi jatkuu Joensuussa penkkipunnerruksen veteraanien ja juniorien SM-kisoilla, jossa mukana Kuohun Suke Huovinen ja Aira Knutars.

Kaikki tulokset

 

Kommentit on suljettu.

Uutisia