Veteraanien voimanoston SM-kisat, Muurame 23.-24.2.2013

AnteroVeteraanien voimanoston SM-kisat järjestettiin viime viikonloppuna Muuramessa. Kajaanin Kuohua arvokisoissa oli edustamassa Antero Juntunen sarjassa M50 83kg ja Ari Heikkinen sarjassa M40 120kg. Eri ikä- ja painoluokan veteraaneja yhdistää vahva maastaveto, joka myös Muuramessa oli mitaleja ratkottaessa arvossaan.

Viime vuonna kilpauransa uudelleen aloittanut Ari Heikkinen oli puolustamassa viime vuoden SM-hopeaansa, mutta jo tilastotulokset kertoivat, että mitalikin olisi kova saavutus. Heikkinen osoitti kuitenkin hyvää virettä heti kisan alkumetreillä, kun viime vuoden tulos parani heti reilusti 227,5 kiloon. Kyykyllä kilpakaverit kuitenkin karkasivat jo tavoittamattoman tuntuiselle karkumatkalle. Penkiltä Ari ei eroa kaventanut, joskaan ero ei myöskään kasvanut. Viime vuoden tulos parani kuitenkin 165 kiloon ja maastavetoon lähdettiin 37,5 kilon takaa-ajoasemasta pronssia jahtaamaan. Ensimmäisen vetokierroksen jälkeen Kuohun Heikkinen ohittikin Pornaisten Heavy-Teamin Kaj Mattilan 260kg:n vedollaan, mutta joutui sitten taipumaan, kun Mattila veto 235kg ja viimeisellään 242,5kg, vaikka Heikkinen haastoikin viimeiseen vetoon asti tiukasti. Tänä vuonna Raaka-Arskan kohtaloksi koitui siis suhteessa heikko kyykky, jota onkin nyt vuosi aikaa lähteä korjailemaan.

Toisen, ansioituneemman, vetospesialistin, vuoden 2012 veteraanien maastavedon maailmanmestarin, Antero Juntusen akilleen kantapäänä on kyykyn sijaan ollut penkkipunnerrus, mutta tilastojen valossa oli lupa odottaa mielenkiintoista kisaa, kun nuoremmat M50 sarjan edustajat nousivat haastamaan mestaria. Myös Antero onnistui kyykyssä ja paransi ennätystään 217,5 kiloon johtaen kisaa ensimmäisen lajin jälkeen. Toinen laji kuitenkin tasoitti puntteja, kun Juntusen tulokseksi jäi 107,5kg pahimman kilpakaverin Pietarsaaren Voimailijoiden Antti Timosen punnertaessa 145kg. Penkin ja kyykyn jälkeen syntynyttä 30 kilon eroa lähdettiinkin siis maastavedossa kirimään. Ensimmäinen ja toinen veto olivat Juntuselle rutiinirautoja ja viimeiselle lastattiin kultaan oikeuttavat raudat, jotka olivat Timosen epäonnistuttua viimeisellä kierroksellaan Suomenennätysraudat 255,5kg, jolla Antsa voittaisi Suomen mestaruuden puolen kilon erolla. Tämän kaltaisista tilanteista maailmanmestari nautti ja niin vain raudat oikenivat. Kovan kisan jälkeen mestaruus siis säilyi Suomussalmelaisen nimissä ja ensi vuonna Anteroa odottaa uudet haasteet M60 sarjassa.

Kuohun arvokisakevät jatkuu heti ensi viikonloppuna, kun juniorit ja veteraanit kisaavat klassissssa, ilman varusteita nostettavissa, voimanostokisoissa Sotkamossa 1.-3.3.2013.

Kaikki tulokset

Kommentit on suljettu.

Uutisia