Penkkipunnerruksen SM-kisat, Tervo

topisuke

Kuohun nostajat luottavaisina ennen koitosta

Varusteilla nostettavat penkkipunnerruksen SM-kisat ovat kärsineet siinä määrin osanottajakatoa klassisen nostomuodon kustannuksella, että kisat pystyttiin Tervossa kevyesti järjestämään yhtenä viikonloppuna. Varustekisat ovat kuitenkin näytön paikka kansainvälisiin arvokisoihin, joten maan huippunostajat ovat edelleen mukana. Kajaanin Kuohusta mukana olivat veteraaninostajat Suke Huovinen ja Toivo Kyllönen

M50 83kg mitalistit

M50 83kg mitalistit

Suke Huovinen / -50 M60 83kg

Painoaan pudottaneella Sukella oli kisassa erittäin tiukka paikka mitaleille pääsyn suhteen, sillä vaikka tilastokärki oli omilla luvuillaa, himmeämmistä mitaleista käytiin kova kilpailu kolmen nostajan kesken. Jo lämmittelyissä kuitenkin vaikutti, että ojentajat eivät lähteneet Iistä mukaan, vaan loppuojennus oli heikon tuntuista. Aloituspainoilla kuitenkin 125kg:n tulos sisään ja mitalijahtiin 132,5kg:n ja paidan vaihdon jälkeen 137,5kg:n yrityksin, joilla tulos eikä siten sijoitus parantunut. Suke oli jäämässä mitalikolmikon ulkopuolelle, kunnes hoksattiin, että tilastokärjellä oli vielä tulos saamatta. Häkkisen epäonnistuttua kolmannellakin yrityksellään, Suke nousi sittenkin pronssimitalistiksi. Toisen epäonni on toisen onni. Varustekisoissa liian tiukkojen paitojen kanssa näinkin voi käydä!

Topi nappasi Tervosta ties monennen SM-mitalin

Topi nappasi Tervosta ties monennen SM-mitalin

Toivo Kyllönen / -52 M60 120+kg

Olkapäävaivoista kärsinyt Kyllönen lähti kisaan toiveikkain mielin. Käsi ei ollut kipeytynyt viimeisissä harjoituksissa, joten ehkä sillä saisi jo jotain aikaan? Aloituspaino 115kg oli kuitenkin vaikean näköinen ja jostain syystä tuomarit hylkäsivät sen 2-1. Toiseen sama rauta ja raudat suorastaan lensivät suorille käsille. Videolta tarkastellessa kuitenkin näytti, että tankoon oli lastattu vain 100kg. Virhelastauksen jälkeen laitettiin vielä viimeiseen 125kg, mutta se oli liikaa. Pyyhkeitä Tervon järjestäjille! Topin 115kg:n tuloksella kuitenkin hopeaa upean mitaliketjun jatkoksi!

Sotkamon visalla loistopäivä

Naapuriseuran kävivät rohmuamassa mitaleja oikein kaksin käsin. Mestaruudet lauantain kisasta Aira Knutarssille, Joni Niskaselle, Juho Niskaselle ja Ville Niskaselle, hopeaa Jouni Knutarssille ja pronssia Jari Niskaselle.

Sunnuntaina nostamassa Visasta ovat vielä Minna Piirainen, Asko Sirviö ja Pekka Kulju

Tulokset livescoresta

Sotkamon Visan nettisivut

Kommentit on suljettu.

Uutisia