Nuorten Voimanoston (klassinen) SM-kisat, Salo 1.-2.3.2014

Kajaanin Kuohusta nuorten klassisen voimanoston SM-kisoissa mukana olivat Antti Okuloff, Peetu Heikkinen, Antti Kaipainen, Olli Törrönen ja Santeri Hilli. Joukkue pieneni sairastumisten vuoksi alkuperäisestä, mutta komealla joukkueella saavutettiin SM-kultaa ja kaksi SM-hopeaa.

Törrönen vaikeuksien kautta voittoon

Kuohun ykkösjunnu, Olli Törrönen, on kärsinyt koko syksyn ja talven vammoista siinä määrin, että on epäilty, onko nuorukaisesta enää nostajaksi. Ollille oli vielä alkuviikosta epäselvää, voiko hän ärtyneen rintalihaksen takia osallistua lainkaan. Viimeisenä iltana tehtyä osanottopäätöstä ei kuitenkaan tarvinnut katua, sillä varovaisten lämmittelyjen jälkeen Törrönen runttasi viime kesäisen ennätyksensä mukaisia nostoja ja vei mestaruuden tiukan kisan jälkeen.

  • Olli Törrönen / -95 M20 93kg
  • Kyykky 210kg
  • Penkki 150kg
  • Maastaveto 240kg
  • Yht. 600kg

Oku hopealle kovalla tuloksella

Viimeistään aloitusrautoja katsellessa selväksi kävi, että Antti Okuloffilla ollut mestaruustaistelussa osuutta. Kaikkiin lajeihin ennätyksensä tehnyt Antti suoritui kisoista komeasti ja etenkin viimeisellä vedetty 200kg toi hymyn Okuloffin huulille. SM-hopeaa ja roima tulosparannus saldona selkä, ja nivusvaivoista kärsineelle nuorukaiselle.

  • Antti Okuloff / -97 M17 93kg
  • Kyykky 160kg
  • Penkki 100kg
  • Maastaveto 200kg
  • Yht. 460kg

Peetu Heikkisellä alavireinen päivä

Peetulla oli kisojen alla vain yksi tavoite, Suomenmestaruus. Kuitenkin jo lämmittelyissä huomattiin, että sairastelu ja painonpudotus oli vienyt parhaan terän. Ennätyskyykyn jälkeen penkissä tekniikkaongelmat söivät tulosta ja maastavedossa tavoitteena ollut SE oli liikaa. Vaikka ennätysparannusta ja SM-hopeaa tuli, mestaruus ja himoittu SE-maastaveto jäivät saavuttamatta. Pettymys kuitenkin muuttui jo kotimatkalla sisuksi. Ensi vuonna revanssi!

  • Peetu Heikkinen / -97 M17 83kg
  • Kyykky 172,5kg
  • Penkki 95kg
  • Maastaveto 210kg
  • Yht. 477,5kg

Antti Kaipaisella rutiinipäivä

Treenaamisen ja opiskelun kanssa tasapainoileva Kaipainen päätti lähteä kisaan, vaikkei aivan terävimmässä kunnossa ollutkaan. Kyykyn ennätys parani parilla kilolla, mutta penkki takkusi pahemman kerran. Kun vielä maastavedonkin tulos jäi tekniikkavaikeuksien kanssa vaatimattomaksi, ei Kaipaisesta ollut sarjassaan haastamaan mitaleista ja sijoitus kisassa 4.

  • Antti Kaipainen / -95 M20 66kg
  • Kyykky 107,5kg
  • Penkki 80kg
  • Maastaveto 130kg
  • Yht. 317,5kg

Santeri Hilli kuudenneksi

Toisena kisapäivänä Santeri oli SM-lavalla nostamassa vasta toisissa kisoissaan. Nopeasti kehittynyt entinen rugbynpelaaja paranteli pari kuukautta sitten tehtyjä enntyksiään reilusti, mutta sarja oli erittäin kovatasoinen ja Santerin lopullinen sijoitus oli 6. Mitali jäi 35kg:n päähän.

  • Santeri Hilli / -91 M23 93kg
  • Kyykky 190kg
  • Penkki 140kg
  • Maastaveto 230kg
  • Yht. 560kg

Kaikki tulokset

 

 

Kommentit on suljettu.

Uutisia