Nuorten, veteraanien ja SIU:n penkkipunnerruksen SM-kisat 6.-7.2.2010, Riihimäki

Juniorien, veteraanien ja SIU:n penkin SM-kisat avasivat tämän kevään arvokisakauden ja kuohulaiset olivat kärppinä mitaleita jahtaamassa. Riihimäellä Kuohua edustivat veteraani ja kestomenestyjä Aira Knutars ja SM-tasolla debyyttinsä tehneet Juho Pyykkönen ja Jaakko Kemppainen.

Lauantain aamukisassa nostivat vammaisurheilijat ja naiset. Sarjan 52N50 hallitseva mestari Knutars aloitti 77,5 kilon onnistuneella punnerruksella ja otti kiinnityksen kahdenteentoista suomenmestaruuteensa. Toisella 80kg:n punnerruksella Aira varmisteli asemiaan kärjessä, kun Ylöjärven Ryhdin Vuokko Viitasaari punnersi toisellaan 75kg. Viimeisellään Viitasaari pääsi haastamaan Knutarsin johtopaikan 80kg:n yrityksellä, mutta rauta painoi liikaa. Knutars kruunasi kisansa viimeisellä 83kg:n työnnöllään, jolla hän paransi omissa nimissään ollutta pohjoismaiden ennätystä.

Päiväkisassa vuorossa olivat alle 17 ja alle 20 vuotiaat miehet. Kuohun ensikertalaisista ensimmäisenä tulessa oli Juho Pyykkönen sarjassa 75M17. Juho oli kisaan ilmottautuneista kolmesta urheilijasta nuorin ja tilastoissa viimeisenä. Yksi ilmottautuneista kuitenkin jäi pois itse kisasta ja Juho varmisti aloituksellaan 70kg jo SM-hopean. Toisellaan Pyykkönen paransi ennätyksensä suoraan 80kg:hen ja viimeisellään lähdettiin haastamaan jo kahta vuotta vanhempaa ja tilastojen mukaan ylivoimaista Kiuruveden Jänteen Petri Kouvalaista. 92,5kg oli kuitenkin Kajaanilaiselle liikaa, joten ensimmäisistä SM-kisoista muistoksi jäi komeasti hopeamitali.

Seuraavassa ryhmässä nostaneella Jaakko Kemppaisella asetelma oli yksinkertainen. Sarjan kahden toisen nostajan aloitusraudat olivat niin kovat, että Jaakko sai kilpailla rauhassa omaa kisaa. Ensimmäisellä ennätykset parannettiin 65kg:hen ja toisella edelleen 72,5kg:hen. 77,5kg:n yritys kolmannella jäi vielä odottamaan seuraavia kisoja. Jaakko pääsikin jännäämään oman suorituksensa jälkeen Rauman Ydinvoiman Petrus Nurmisen viimeistä yritystä aloituspainostaan 90kg. Petruksen yritys jäi puoleenväliin ja Kemppainen pääsi seurakaverinsa tavoin juhlimaan uransa ensimmäistä SM-hopeaa.

Mestaruuksia kainuuseen toi myös Sotkamon Visa, kun Lauri Kemppainen voitti sarjan 82,5M23 ja Raimo Kaattari sarjan 60M40. Kisoissa nähtiin myös yksi nuorten alle 23 vuotiaiden maailmanennätys, kun Keljon Viestin Tuomas Korkia-Aho pukkasi superiin uudet ME raudat 322,5kg.

Kuohu onnittelee mestareita ja mitalisteja. SM-kisakevät jatkuu 6.3. Salossa, kun Juho ja Jaakko osallistuvat junnujen voimanoston SM-kisoihin.

Kaikki tulokset suomen voimanostoliiton sivuilta

2 vastausta artikkeliin “Nuorten, veteraanien ja SIU:n penkkipunnerruksen SM-kisat 6.-7.2.2010, Riihimäki”

  1. admin sanoo:

    testaillaan kommenttien toimivuutta.

  2. tarmo sanoo:

    Kyllähän nuo tuntuu toimivan

Uutisia